Joulurauhaa

Nyt on aika levätä ja nauttia lumesta. Blogissa palaillaan asiaan taas ensi vuoden puolella.

Ensi vuonna vanhustenhoito tulee olemaan entistä enemmän esillä. Myös Espoossa. Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut jälleen kantaa vanhustenhoidon ongelmiin. Espoossa vanhustenhoidon johtajan Jaakko Valvanteen ratkaisu siirtyä osa-aikaeläkkeelle osittain vanhustenhoidon liian pienten resurssien takia on herättänyt keskustelua. Sanoin Jaakolle hänen ratkaisunsa olleen rohkea ja toivoin, että se herättäisi myös poliittiset päättäjäjät Espoossa. Ilman lisärahaa ei vanhustenhoitoon saada tarvittavia pitkäaikaishoitopaikkoja. Olkoon se joulutoiveeni.

Hyvää joulua!

Sosiaali- ja terveyslautakunta to 14.12

Ensi torstain listalla on pääasiassa erilaisia asiakasmaksuihin liittyviä päätöksiä.

Esimerkiksi kotihoidon, terveyskeskusmaksujen, pitkäaikaisen laitoshoidon ja asumispalvelujen asiakasmaksujen korotuksia.

Näiden asiakasmaksujen korottaminen on hankala asia. Käytännössä lautakuntamme kädet ovat sidotut, sillä suurin osa maksujen korotuksista on jo päätetty eduskunnan asetuksella. Nyt lautakuntamme joutuu siunaamaan eduskunnan päätökset ilman mahdollisuutta muuttaa maksuja.

Osa korotuksista ei ole sidottu eduskunnan päätöksiin. Virkamiehet esittävät esimerkiksi kotiin tuodun aterian uudeksi kuljetusmaksuksi 2,5 € per ateria. Itse ateria maksaa 5,9 €. Kuljetusmaksu on aika iso suhteessa aterian hintaan. Pitää miettiä, voisiko maksu olla vähän pienempi.

Kokouksen esityslista löytyy
Täältä

Turhautunut?

Viime perjantaina istuin jälleen kerran Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa, vain viimeisen tunnin. Kuuntelin jäljellä olevat puheet ja osallistuin yhteen äänestykseen. Käsiteltävänä oli vain ja ainoastaan ensi vuoden talousarvio, josta puolueet olivat saavuttaneet jo ennalta neuvottelujen kautta sovun. Kokouksessa kiiteltiin sopua, tehtiin toivumuksia ja nostettiin epäkohtia esille.

Tai näin minä ainakin luulen, sillä enhän osallistunut koko kokoukseen. On todella turhauttavaa mennä kesken valtuuston kokoukseen ja lukea seuraavana päivänä Hesarista, miten kaupunginjohtaja on esitellyt talousarvioehdotuksen. Valtuuston kesken tullut on aivan pihalla siitä, mitä on kokouksessa on aikaisemmin puhuttu. Neljäntenä varavaltuutettuna minulla ei riitä motivaatiota valmistella puheenvuoroja vain koska saatan päästä valtuuston kokoukseen.

Miksi sitten menen kesken kokoukseen? Varavaltuutettu saa kokouspalkkion aina osallistuessaan kokoukseen, joten kai sekin on jokin kannuste. Ehkä pääasiallinen syy on kuitenkin se, että kun olen leikkiin ryhtynyt, niin leikitään sitten. Osallistun aina kun vain on mahdollista. Vaikka se välillä tuntuukin veronmaksajien rahojen haaskaukselta lampsia kokoukseen loppuvaiheessa. Mutta ensi vaalikaudella on pakko päästä varsinaiseksi valtuutetuksi, sillä tämä varamiehen rooli on kurja!

Myönnän, pienet ovat murheeni.

Espoossa ja Helsingissä valmistellaan molemmmisssa palveluverkon uudistamista. Ensi maanantaina Espoon kaupunginvaltuusto lyö lukkoon uudistamisperiaatteet, joiden pohjalta palveluverkkoa uudistetaan (tulossa on varmaan pitkä kokous, joten valmistaudun iltavuoroon valtuustossa). Helsingissä palveluverkon uudistamista valmistellaan myös. Kumpikin kaupunkin tekee täysin itsenäisesti suunnitelmia, itsenäisiä kuntia kun ovat. Aion vertailla suunnitelmaperiaatteita lähipäivinä ja katsoa miten ne eroavat toisistaan. Se on kyllä kummallista, etteivät demarit tietääkseni tee mitään yhteistyötä tässä asiassa. Luulisi olevan tarpeen tarkastella edes periaatteita, joilla palveluverkkoa suunnitellaan.

Mutta ei - toisen reviirille ei tulla eikä pyydetä kylään.

Mitä yhteistä on Paavo Lipposella ja Alexander Stubilla?

Molemmat ovat maanisia urheiluhulluja.

Olen sairastanut kuluvan viikon, ilmeisesti sikainfluenssaa, ja minulla on ollut aikaa lukea kirjoja. Eilen illalla sain luettua Paavo Lipposen muistelmien ensimmäisen osan. Sen verran suuri mahti oli Paavolla, että uni ei tullut silmään millään viime yönä, sen sijaan Lipposen iso hahmo kummitteli alitajunnassani yön pimeinä hetkinä. Kaikkea sitä joutuukin kokemaan.

Miustemiensa mukaan Lipponen oli 70-luvun Stubbi, ainkakin liikuntaharrastuksensa perusteella. Hän kertoo treenanneensa joinakin kuukausina 30 kertaan, usein vielä aamuin illoin. Uintia ja punttia. Penkiltä oli muistiinpanojen mukaan noussut esimerkiksi 10 x 100 kg. Ihan hyvä tulos minun ikäiseltäni mieheltä. Pitäisikö ottaa mallia?

Kirjasta tuskin tulee bestselleriä, sen verran paksu ja välillä raskas teos se on, mutta poliittisesta historiasta kiinnostuneille kirja on sopiva joululahja. Oli jännä huomata, että yli kolmekymmentä vuotta sitten demareilla oli samanlaiset haasteet kuin nykypäivänä. Lipponen kirjoittaa, että vuonna 1976 hän ja moni muu olivat tyytymättömiä puolueen johtamiseen, paremmin sanottuna johdon puuttumiseen. Lipponen kaipasi SDP:n talouspoliittisen valmistelun tehostamista ja oman vaihtoehdon kirkastumista. SDP:n nykylinjan kritisoijien korviin kuulostanee tutulta!

Tapasin Lipposen muutamia viikkoja sitten yhdessä SDP:n tilaisuudessa, jossa keskusteltiin SDP:n talouspoliittisesta linjasta. Kymmenen kohdan ohjelmasta. Tilaisuudessa Lipponen esitti kommenttejaan, jotka minusta olivat erittäin järkeviä, ja jotenkin niistä pystyi huomaamaan puhujan pitkän kokemuksen ja viisauden.

Kirjan luettuani huomasin, että ilman pääministerikokemustakin Lipponen olisi pystynyt kommentoimaan fiksuja, sillä hänhän on näitä ohjelmia laatinut vuosikymmeniä. Esimerkiksi kirjassaan Lipponen esittää esimerkin SDP:n kymmenenkohtaiset talouspoliittisesta ohjelmasta joskun 70-luvun loppupuolella. Se sopisi lähes sellaisenaan myös nykyaikaan. Ettei se vain ollut se sama ohjelma jota me käsittelimmme muutamia viikkoja sitten...

Olinpa oikeassa

Espoon sos. ja terv.lautakunta päätti elokuussa muuttaa omaishoidontuen toimintaohjeita säästösyistä. Asiasta on noussut omaishoitajien keskuudessa iso meteli, ihan syystäkin. Voimassa olevia sopimuksia on irtisanottu ja ihmisiä on pyydetty allekirjoittamaan uudet sopimukset, joiden mukaan entiset edut heikkenevät.

Jälkikäteen tarkasteltuna oli todella typerää tehdä säästöpäätös keskella vuotta. Virkamiehetkään eivät ehkä arvanneet kuinka iso soppa tästä syntyi. Vaikuttaa siltä, että erityisesti ne perheet, joiden omaishoidettava lapsi on koulussa tai muussa opetuksessa, kärsivät suuresti toimintaohjeen muutoksista.

Kirjoitin alla olevat tekstin heti kokouksen jälkeen elokuussa. Kuinka oikeassa olinkaan. Ainakin itse opin tästä episodista sen, että kun muutoksia tehdään, on pyrittävä paremmin vaatimaan perusteluja ja arvioituja vaikutuksia päätöksille. Tästä päätöksestä ei voi olla ylpeä.

Tällä viikolla käydään Espoossa budjettineuvottelut. Demarit haluavat kaupunginjohtajan esitystä enemmän rahaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä opetukseen. Saas nähdä miten käy.

"Omaishoidontuki ei ole subjektiivinen oikeus, vaan kunta päättää siitä määrärahojen puitteissa. Minua risoi se, että toimintaohjeen muutos tuotin kokoukseen ilman mitään arvioita siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa? Kuinka monta ihmistä muutos koskee? Kuinka moni tippuu ohjeiden mukaan omaishoidontuen ulkopuolelle? Kokouksessa näitä käytiin jotenkin läpi, mutta minun mielestäni sitä ei oltu mietitty tarpeeksi. Nyt uusien toimintaohjeiden mukaisesti maksuluokkia on entisen neljän sijasta kolme. Palkkioita eri luokissa pienennettiin kautta linjan. Samalla heikensimme palvelusetelin arvoja, jotka on mahdollista saada lakisääteisten vapaiden sijasta."

Olen ilkeä - haukun vihreitä

Elämässäni on sattunut vastoinkäymisiä, joten puran kiukkuani ja turhautumistani kirjoittamalla. Terapiaistunnon konhteeksi joutuvat vihreät, nuo kaikkien rakastamat humaanit viherihmiset.

Espoon vihreiden politiikkaa hallitsee realismin puute. Joka valtuuston kokouksessa joku vihreiden valtuutettu kerää nimiä aloitteeseen, jossa halutaan edistää kasvisruuan käyttöönottoa tai vastaavaa. Välillä vaikuttaa, että vihreiden agendalle ei muuta mahdukaan kuin ympäristöasiat. Esimerkiksi jätevedenpuhdistamon paikasta päätettäessä, vihreille kynnyskysymys näytti olevan se, miten lintukosteikolle käy. Ei se, mihin puhdistamo olisi järkevintä sijoittaa, kaupunkirakenteen tai ympäristön kannalta.

Äh, ei tämä toimi, en osaa olla ilkeä, enkä saa ilkeilystä terapeuttista tyydytystä. Myönnän symppaavani vihreitä, koska koen itsekin ympäristöasiat tärkeiksi, ja vihreisiin liittyy tietty nuorekkuus, joka meiltä demareilta puuttuu.

Mutta miksi vihreiden maine vaikuttaa niin hyvältä? Ovatko he puolue, johon ei paska tartu. Jari Tervon kirjassa "Koljatti" Väyrynen miettii miksi ulkoministeri Stubbiin ei tunnu paska tarttuvan. Pekkarinen toteaa lakonisesti: "Ei paska muoviin tartu". Taitaa sama päteä vihreisiin.

Espoossa vihreiden pitäisi löytää demarit ja puolustaa yhdessä peruspalveluita. Mutta kovin vähäistä yhteistyö tuntuu tovereiden ja viherihmisten välillä olevan. Vierastavatko vihreät demareita vai toisinpäin? Miksi yhteistyö on ollut niin niljakkaan vähäistä?

Uikkarit jalasta vai ei?

Suomen muuttuessa vähä vähältä monikulttuurisemmaksi yhteiskunnaksi tapahtuu väistämättä törmäyksiä. Kenen ehdoilla asiat pitää tehdä? Noudatetaanko vanhaa ”hyvää” tapaa vai joustetaanko?

Esimerkki arjesta. Käyn säännöllisesti uimassa lasteni kanssa Keski-Espoon uimahallissa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että osa maahanmuuttajataustaisista uimahallista kävijöistä ei sitten millään ole pesutiloissa tai saunassa ilman uimahousuja. Aasialaistaustaiset ovat kelteisillään siinä missä minäkin, osa islaminuskoisista (oletan heidän olevan islaminuskoisia) pitää simmarit jalassa niin saunassa kuin pesuhuoneessa. Vaikka ohjeet toteavat toisin.

Pikaisella nettisurffauksella huomasin, että alastomuus ei ole ihan helppoa osalle islaminuskoisista. Kysyin tästä yhdeltä Iranista muuttaneelta mieheltä. Hän totesi, että alastomuus on hankala asia joillekin islaminuskoisille. Hänelle itselleen se ei ole ongelma muuten kuin tiettyjen tuttujen kanssa uidessa. Tällöin he käyttävät kietaistavaa pyydettä peittämään strategiset paikat.

Miten tähän asiaan pitäisi suhtautua? Uskon, että osaa uimahalleissa käyvistä poikkeava käyttäytyminen ärsyttää. Kaikkien pitäisi olla munasillaan, säännöt ovat sääntöjä. Osalle on varmaan ihan sama. Mutta eikö kaikilta pitäisi vaatia samanlaista käytöstä uskonnosta ja rodusta piittaamatta? Vai pitäisikö uimahousut kieltää, mutta sallia jonkinlaiset kietaisupyyhkeet.

Olen periaatteessa sitä mieltä, että maassa maan tavalla, mutta onko se kanta liian ehdoton? Mitenkähän Ruotsissa menetellään? Heillä kun on kokemusta tästä monikulttuurisuudesta vähän meitä pidempään.